torstai 13. kesäkuuta 2013

35. Cheaters

Suomi24:n keskustelupalstan uskottomuusosio on koukuttavaa luettavaa. Järkyttävä kuin Johannan vankeustuomio - toki ilman huolta elämänsä luettavaksi antavan hyvinvoinnista. Suuria tunteita ja rajoittamatonta luovuutta. Spontaaneja nimimerkkejä ja elämänohjeita.

Vakoilulaitteista lukeminen on henkilökohtaisesti minulle mielenkiintoisinta. Vaikka teknisistä spekseistä olenkin yhtä kiinnostunut kuin Korkeasaaren Ilkan mukaanottamisesta luontoretkelle. Myöhäistä miettiä tuota. Tiedän. Kuitenkin on sivistävää huomata tekniikan kehittyminen vakoilulaitteissakin. Ajatella, että seurantalaitteen saa mahtumaan käytännässä vaikka käsilaukun vuoreen.

Kukaan ei kysy itseltään, että onko toisen nalkittaminen suuri voitto vai murskaava tappio. Onko se samanlainen perhonen, joka kutittaa kun autolle kävelessä kun tietää, että pysäköintimaksu on suorittamatta -ja koko päivä tässä on oltu asioilla. Kyllähän se palkinto siinä tuulilasissa herättelee. Mä niin tiesin tän.


Motor44:lle terveiset vielä tähän loppuun. Tuo nimimerkki olisi kelvannut minullekin jos se olisi tullut mieleeni rekisteröityessäni blogistiksi. Kontrasti näihin ämmämäisiin jaaritteluihin olisi antanut alteregolleni hieman testosteronia ja elämänmakua. Sellaista suurpiirteisyyttä, jota ihailen ihmisissä, jotka eivät koskaan katso peiliin.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

34. Hyttyset peittävät auringon

Ujon ulkonussijan on hyttysten lisäksi syytä varautua myös suorituspaineiden minimointiin kaupunkiympäristössä. Paneminen kehätien varressa ei ole helppoa pitkän talven jälkeen. Talviturkki on heitetty, mutta vielä kyy on kohmeessa.

Hän kertoilee tuhmia kun ohitse jylisevä kuorma-auto tai tupakointia harjotteleva teinilauma meinaa kutistaa purjeveneeni maston. Olen herkkäluonteinen ja urbaani mies. Luonnossa, hyttysissä, muurahaisissa ja kyyhkysissä, on minulle riittävästi haastetta. Toistaiseksi ainakin. Siksi Hän sulkee kaupungin melun mielestäni puhumalla.

Suosikkitarinani on mami ja poju. Eilen mami oli käynyt luokkatoverini Jaakon luona ennen meidän metsäretkeä. Jaakon vanhemmat olivat töissä. Jaakko oli hätäinen ja mami tahtoi vielä sienestämään. Istumaan pyyhkeelle - ja juomaan mehua. Poju on ykkönen, mutta mami tykkää Jaakostakin. Niin mami kertoi. Kyllä se salaa vähän harmittaa. Tukistin kun olin loukkaantunut ja mustasukkainen. Mami kuitenkin sanoi, että olen kaikkein kestävin ja ettei minun tarvitse murehtia turhista. Puhkon silti Jaakon polkupyörän kumit kunhan löydän linkkarin.

Nuolin Hänelle lopuksi orgasmin. Määrätietoisena ja luontoa kunnioittaen: Se hyttynen hyrisi iloista virttä, ja se muurahainen raahasi hirttä. Molemmat luovutimme samalla hetkellä. Hän hyvänolon aallolle, minä luonnolle. Nilkkani ovat syödyt, mutta onneksi Hänkin. Kielellä poikittain.

Lopuksi keräsimme savettit mukaamme. Luontoa ei saa roskata ja tulemme kuitenkin tänne pian uudestaan. Koska on kesä.