22. Kaikista pojista ei tule miehiä

Toisinaan Hän pyytää merkkiäni pakaroilleen ja silloin toimistotyöntekijän kämmeneni läsähtää kihelmöiväksi rakkaudeksi Hänen kankuilleen. Hänellä on luonnetta, eikä Hän koskaan pakene lähestyvää kättä. Hyväilen Häntä läpsiessäni. Hän tahtoo lisää. Hän tahtoo punottaa. Hän tahtoo määritellä säännöt.

Hän on ensimmäinen nainen, jolle minä polvistun osoittaakseni alistumiseni. Hän ohjaa minut suihkuhuoneeseen, jalkojensa väliin polvilleni. Kädessään Hänellä on puolilitraa kuplivaa. Hän seisoo ylläni ja kohottaessani suutani kohti Hänen häpyään, Hän pudistaa päätään työntäen minua otsasta etäämmälle. Hän on todella kaunis. Sammakkoperspektiivistä näen tutun ja rakkaan naiseni uudessa valossa. Hän katsoo minua silmiin, avaa kivennäisvesipullon ja kaataa kulauksen kaulalleen. Poreileva virta ylittää Hänen rintansa, valuu pitkin vatsaa kastellen tarkasti rajatun kolmion vain tippuakseen häpyhuulilta kasvoilleni. Hän pyytää minua juomaan kaataessaan lisää. Tuen pakaroista kuplivaa naistani ja otan Hänet suuhuni. Hiilihapollista juomaa menee nenääni ja Hänen kuuma häpynsä antaa kontrastia jääkaappiviileälle juomalle. Hänen ihonsa on kananlihalla Hänen tarttuessa suihkutilan seinässä olevaan pyyhkeenkuivaustelineeseen. Hän liikuttaa lantiotaan suutani vasten. Hän ottaa minut. Olemme upcidermainos, ilman siideriä ja pissiksiä.

Siirrymme sänkyyn, mutten vieläkään saa koskea Häntä. "Irti", Hän sähähtää yrittäessäni kaataa Hänet alleni tarttumalla molemmin käsin lantiosta. Hän sipaisee nänniäni ja laskeutuu suutelemaan sitä. Tiedän, että Hän tahtoo merkitä minut. Niin, että tiedän t-paitaa pukiessani vielä viikon jälkeenkin olevani Hänen omansa.

Satutettuaan minua Hän lepertelee ja puhaltaa. Tuliko pipi? Vaikka rintaani jomottaa muukin kuin rakkaus, olen täynnä halua. Tahdon kanavoida energiani Häneen niin, että Hän vuotaa minua kuin Talvivaaran kipsisakka-allas vuoti sulfaattia. Viimeinkin Hän ottaa minut sisäänsä. Tällä kertaa kainuulaisten ei tarvitse huolestua, sillä lakana imee sen, mikä yli valuu.

21. Aivan lopuksi haluaisin syyttää kaikkia

Tämä päiväkirjan pitäminen aiheuttaa minussa monenlaisia tuntemuksia. En olisi tähän tohtinut ryhtyä, jollei minulla olisi ollut avioliiton ulkopuolista suhdetta. Minut tehtiin hunajasta, toisin kuin muut pojat. Olen niin kaunopuheinen ja monisanainen että tokko lienen oikea mieskään. Taloyhtiön puuhamies, kateellinen varapuheenjohtajaluonne. Ei siis ihme, että on tullut kolmekymmentävuotta pitäydyttyä kirjoittamasta. Odoteltu aviorikosta. Joskus synkeimpinä hetkinäni olen harkinnut omien merkintöjeni kommentointia, mutta jähmetyn joka kerta kun pitäisi kannustaa.

Näitä blogeja käsitellään kohtuullisen aktiivisesti keskustelupalstoilla. Anonyymit keskustelijat ja anonyymi minä - teeskentelemme molemmat olevamme aitoja. Koska blogini pitää sisällään kaksi osiota, olen hämmästynyt siitä, että minut määrittelee noista se ensimmäinen. Jos minulta kysytään, hakeudun mieluiten haltioituneiden joukkoon, mutta blogimaailma on masentuneiden. Intelektuelleiksi julistautuneita molemmat - kirjoittaja ja lukija. Paitsi siinä blogissa, jossa se mies kokeilee saako vuodessa kaadettua sata naista. Tai sitten on se ihana sika, joka on ainoana jäljellä heistä, joiden blogeja minä en ole lukenut.

Vastuu on aina lukijalla. Siitä tahdon muistuttaa. Tämä on loppujenlopuksi vain humanistien suorittamaa prosenttilaskentaa

20. Kanta-asukkaan etuudet helmikuussa

Arkielämässä tietyt etuudet, toimintamallit ja tavat vakiintuvat. Muista avaimet, soittotunti ja "Seuraava asiakas"-kapula. Kaiva valmiksi liukuvoidetta ja se suuri tappi. Elämä kertyy sarjasta rutiineja. Olemme Hänen kanssaan huomaamattamme luisuneet arkeen, jossa aika pikaisiin otetaan työnantajalta, jotta voimme sitten kiireettä rakastella vapaalla.

Tuula juo päiväkahvia keittiönpöydän ääressä. Hän tervehtii Tuulaa nyökkäämällä asiallisesti kun pysäköimme auton kotikentällemme. Minä unohdan Tuulan kasvot jo ennen Hänen pyllyynsä sukeltamista - kuin poliitikko kättelyn jälkeen maakuntakierroksella; koska tapaa niin paljon ihmisiä.

Tuula on paljon kotona. Asia, johon kiinnittää huomiota vasta kun aloittaa säännöllisen parittelun arkipäivisin lounasaikaan. Hypimme lakanoihin toisiamme kiilaten kuin kaksi luonnollisten tarpeiden ajamaa asfalttimiestä Kilon ABC:n noutopöydässä. Tuula on hetken vain haalea muisto, kunnes harrastuvälineistön pauke murtautuu tunnelmointiimme pyytämättä ja yllättäen kuin fantasia kahdeksasta muukalaisesta. Päivät ovat eläkeläisten ja silloin ollaan hiljaa. Ja mieluiten sohvalla. Pihan pölyjä luutimaan tai naapurin viikareita keittön ikkunasta vahtaamaan ehtii illallakin. Sitäpaitsi päivystäminen käy mukavimmin työväenopistolla tai muussa työelämään valmistavassa toiminnassa. Vaikkei töihin olisi tarvetta palatakaan. Asioita, jotka Tuula selkeästi unohtaa tai sitten ei vaan piittaa.

Suihkussa pesemme rakkautemme roiskeet tiedostaen puuttuvat huoneistokohtaiset vesimittarit. Suihkun ropinasta huolimatta aistin, että hiljentynyt talo kuiskii Tuulan lipuneen takaisin kahvipöytänsä ääreen. Vannon missaavani kevät-talkoot jos kohta taas morjestellaan kuulaassa talvisäässä naapurille, joka kahvipannunsa kanssa kuuluu terveyskirjaston määritelmän mukaiseen vatsahaava riskiryhmään. Minussa kun ei ole miestä jättää yhtiövastiketta maksamatta.

19. Monica

Kirjoitin visiitistämme privaattishow-Monican luo merkinnässä "Joitakuita ei elämä oikein pue".

Monicasta muistan sen, että vaatteet päällä tämä tanssiva nainen näytti aikuisen kauniilta. Ja sen, että kallion hirvaskarin häpykarvoitus oli pikimusta ja kahdensormenlevyiseksi kaistaleeksi ajeltu. Hän kysyy minulta, että pitäisikö minun käydä moikkaamassa Monicaa Hänen odotellessa muualla, jotta voisin nyt keskittyä siihen mikä viimeksi meni ohitse - kun Hän sai huomioni herpaantumaan.

Tuumasta toimeen.

Astun sisään liikkeeseen ja huojennun kun huomaan tutut kasvot tiskin takana. Ilman Monicaa koko homma olisi pilalla kuin taloussanomien skuuppi tilastot hallitsevalle. Yllätyn Monican tunnistaessa minut. Hän kysyy, että tulinko todella tällä kertaa ilman esiliinaa. Myönnän tietenkin tämän, mutten lisää perään, että tulin esiliinani ehdottamana.

Hoidan maksun ja siirrymme lukittujen ovien taakse. Monica riisuutuu ja on selkeästi juttutuulella. "Onko Hän joku satunnainen kumppanisi", Monica kysyy. Vastaan, että kävin täällä tyttöystäväni kanssa. Monica tiputtaa korsettinsa lattialle paljastaen rintansa, jotka ovat keskikokoiset. Asia, jota huomasin ensimmäisen visiittimme jälkeen pohtineeni. Monica tiedustelee ikääni ja kerron olevani kolmekymppinen. Kysyn hätäpäissäni samaa häneltä. Monican ammattiminä on minun ikäiseni - siviilissä taatusti minua vanhempi, Hänenikäisensä tai niillä main.

Istun tuolissa ja Monica nostaa jalkansa käsinojalle. Pienen pienten pikkuhousujen verhoama häpy on jo tukalan lähellä naamaani naisen kysellessä Hänestä kiinnostuneena. Edellinen visiittimme tuntuu painavan tanssijaa kuin Marco Bjuströmin uutisankkurointi teevee-fania ja sohvaperunaa. Monica kertoo, että mielellään piiskaisi minua. Pitäisinkö siitä? En vastaa mitään. Monica nappaa rekviisiittapöydältään lelupiiskan ja läpsäyttää minua rintakehälle. En vaivaudu sanomaan "au", vaikka ehkä pitäisi.

Monica ehdottaa keventämään vaatetusta. Vaikkei huoneessa ole mitenkään erityisen lämmin. Monican mielestä voisin näyttää kullia kun se ei viimeksikään tahtonut pysynyt housuissa. Siis silloin kun oli se nainen siinä sylissä tyrkyttämässä itseään kesken tanssin. Kohtaus on sekava kuin radiojuontajan tai hänen nuorikkonsa twiitit ja mieleni tekisi jakaa nämä tuntemukset jonkun kanssa tuoreeltaan. Hänelle tekstaaminen olisi tässä tilanteessa Monicaa kohtaan tylyä, joten pakko malttaa ja kertoa tästä kaikesta vasta esityksen jälkeen. Nainen pyllistää seisovilta jaloilta ja riisuu pöksynsä. Lisämaksua vastaan on mahdollisuus koskea. Taantuman edessä on pakko olla lujana. Eikä tämä puoliagressiivinen tilanne kyllä houkuttele muutenkaan. Olemme selkeästi suututtaneet ammattilaisen.

Monica on tarkasti ajeltu. Kaikki näyttää siistiltä ja huolitellulta. Rusketus on tasaista ja meikki moitteeton. Aika on kuitenkin päättynyt. Monica pukeutuu ja kertoo ohessa arvanneensa, että tapaisimme uudestaan. Sen kuulemma näki minusta. Minä näen Hänen hymynsä astuessani studiolta kirkkaaseen ulkoilmaan. Hän ei edes kysy mitä tapahtui. Pakko minun on kuitenkin kertoa tai pakahdun. Yksityiskohtia ja vuoropuhelua myöten. Ettei mitään tapahtunut ja keskikokoiset olivat.

18. Hänenikäisensä

Arkinen autopano on poikaa. Ajamme halki lumisen maiseman sinne missä teletapit, legot ja murrosikäisten kokeisiin lukemisen pakon lannistavuus loistaa poissaolollaan. Hyppäämme takapenkille. Otan Hänet syliini ja liu´un Hänen sisäänsä. Aktiiviliikkujana Hän tanssii sylissäni niin, että joudun palaamaan mielessäni erääseen taloudellisen taantuman aiheuttamaan työhuoleen, jotten tulisi Häneen hallitsemattoman aikaisin. Hän nussii ottaen tukea etupenkeistä. Kulma, jossa Hän ottaa minua sisäänsä, on poikkeuksellisen nautinnollinen. Hän huutaa orgasmiaan ruiskuten syliini. Mehutetrallinen. Ainakin.

Jatkamme Hänestä märkinä lähetyssaarnaajassa emmekä huolehdi hetkeäkään auton vaihtoarvosta. Hänen orgasminsa sekoittuu hikeen. Lämmin neste hänen orgasminsa muodossa saa voihkeen kaikumaan korvissa huipun hiivuttuakin. Käännän Hänet selälleen ja laukean Häneen antaen kaiken täydellä kauhalla.

Ja puurosta tulikin mieleeni syöminen.

Nelikymppisen naisen seurassa ruokailu herättää ympäristön nelikymppiset naiset. Lounastamme Hänen kanssaan usein yhdessä. Käyttäydymme ravitsemusliikkeissä kuten ruokaillessa kuuluu. Ja kuten Välimäki edellyttää. En silti usko, että meitä erehdytään luulemaan työkavereiksi. Muistutan sitäpaitsi arkipukeutumiseltani enemmän kiinteistönvälittäjää kuin Hänen kollegaa. Tai Toni Häppölää vapaalla, miten vain.

Suhteellisen suoran hammasrivistöni pureutuessa tandoorikanaan, ajattelematta kuitenkaan purentaani liittyviä asioita sen syvemmin, hämmästyn vilkaistessani ympäristön tapahtumia. Törmään Hänenikäisensä naisen intensiiviseen katseeseen. Nainen nostaa kulmakarvojaan hymyillen ja kohottaen samalla vesilasia kai kurkuman polttamille huulilleen. Nainen on kohtuullisen nätti, mutta punahiuksinen. Flirtti on harvinaisen suorasukaista. Lähes poikkeuksetta saamani huomio tulee minua n. kymmenen vuotta vanhemmilta naisilta kun Hän on vierelläni.

17. Sano aina: "Näkemiin-ja-kiitos-oli-oikein-mukavaa"

Tietoni naisista vaihtelevat kahdesta yleisestä uskomuksesta muutamaan itsestäänselvyyteen. En tiedä, että tulisiko minun helpottaa oloani tämän suhteen matkaamalla junalla kulttuuripääkaupunkiin vai lukemalla naiskirjoittajien blogeja. Työajalla blogien selaaminen on haasteellista, sillä puhelin tulisi malttaa tiputtaa hetkeksi hyppysistä. Kuten nyt. Tosin tätäkin kirjoittaessani pikaviestimme ja bloggerin viereinen tabi vilkuttaa Hänen nimeään. Hän on selaimeni jokainen lehdykkä.

Blogien perusteella naiset ovat armottomia. Vie roskat, vaihda marsun sahanpurut ja saa palkinto. Auringonkukan siemenien ja pikku-Jasminen sellotunnin unohtamisesta rankaistaan; jos nainen on hyvällä tuulella, vain säkenöivällä mulkaisulla. Ei voi välttyä ajatukselta, että toisinaan nämä blogit kuullostavat ajankohtaiselta kakkoselta. Minä kuullostan. En kuitenkaan peittele riemuani siitä, että on viimeinkin kanava, jonka voi täyttää millä tahansa ja antaa sille sisällöstä välittämättä nimeksi mitä tahansa. Lienee selvää, että pikaisesti keksitty "Kaikista pojista ei tule miehiä"-otsikointi himmentää osan siitä vilpittömästä riemusta, johon tähtäsin alkuperäisine alhaisine motiiveineni*, aloittaessani kirjoittaa blogia.

Motiivini muuten on Hän. Tiedän, että hengin ylioppilastutkintoa, mutten ole läheskään niin itsekeskeinen tai tärkeilevä kuin arvaillaan. Tai olenhan minä. Kirjoitan minä-muotoisesti. En voi avautua asiakkaalleni henkilökohtaisista tuntemuksistani. Huonolaatuisesta spermasta ja kaiken tarkoituksettomuudesta. Kukaan ei uskaltaisi tilata jälkiruokaa. Tai ostaa mitään.

Hän ei pidä blogia, mutta minusta Hänen pitäisi. Hän osaa näyttää tunteensa, joten Hänen tarvitse.










*) yleinen arvio pitää paikkansa: näillä tarinoilla ylennetään itseä, kompensoidaan heikkoa itsetuntoa ja egotrippaillaan niin, että anonyymeistä anonyymeinkin kouristelee työpisteellään vaivaantuneena.

16. Jos sä osaat laulaa ni hyräile vähäsen

Hän on ratin takana. Naisellinen peruutus jääkokkareeseen ja hetki puskurin naputtelua perään. Hänen tyttärensä tarvitsee somistusta - koska korvakorut haetaan trendikkäästi kivijalasta ei prisman perheparkkia ole "pienen ja ketterän" säilytystä varten saatavilla. Mitä pienistä. Ekoleivosta ja lähikahvia naamaan. Nautimme aamupäivästä kiireettömästi luomukahvilassa, jossa voisi helposti kuvitella törmäävänsä Paola Suhoseen tai Sami Sykköön. Nämä velvoitteettomat lauantai-aamut ovat parhaita. Hän näyttää levänneeltä. Kyllä nelikymppinen nainen on kaunis.

Keskustelemme Hänen salasuhteeseen langenneesta kollegastaan. Äimistelen ääneen, että eikö yksi kouluttamaton mies sentään riittäisi. Hän naurahtaa ja unohdumme pohdiskelemaan, että millä mahtavat rahoittaa sivistyksen laitamilta hankkimansa rivitalo-osakkeen, jonka saunatilat ovat... no. Kaikki eivät voi ja jotkut eivät viitsi. Siinä kai se.

Alamme tuntea toisemme. On hienoa syventää tietouttaan Hänestä. Ihmisenä Hän on pysynyt samana, mutta yksityiskohdat ovat tietenkin antaneet Hänen persoonaansa lisää syvyyttä. Koen olevani tietoinen Hänen historiastaan. Vähän kadun sitä, että leikkiessämme "olen melkein sukua julkkiselle" sain tietooni Hänen moikanneen Ville Klingalle. Minähän se tässä olen mestareiden mestari.

Hän on alkanut osoittaa mustasukkaisuuttaan entistäkin suoremmin. Luottamus on, edelleen ja ehdottomasti, moniulotteinen asia suhteessa, joka on saanut alkunsa pettämisestä. Nautin Hänen omistushalustaan silloinkin kun se kumpuaa pisteliäänä mustasukkaisuutena, vaikken millään tavoin sitä ruokikaan. En halua pahoittaa Hänen mieltään millään typerällä. "Tarvitseeko meidän käyttää kondomia", Hän tiuskaisi kerran pikaistuksissaan - vaikka minusta olemukseni viesti enemmän maantienojasta kuin halvoista tekokuitulakanoista, jotka saavat polvet ruvelle kun ollaan takaapäin. Ehkä Hän pesi hampaansa katsomatta peiliin? Pakko olla niin, sillä Hänessä ja Hänen elämässään on asioita, joiden johdosta ihailen Häntä ilman arkiseksi muuttuvaa tuttuudentunnetta, enkä ole aikeissa lopettaa tai mokata.