24. Sitten keksimään hyvää seurausta.

"Taasko uusi päivä? Kyllä näitä nyt näkyy riittävän". Olen ollut jumissa toisen blogiprojektini parissa ja siitä syystä rapa nuuksionkoirana on jäänyt roiskimatta. Olen toisin sanoen ollut kiireinen kuin pääsykokeisiin lukeva armeijaleski tai freelancer juontaja.

Muutamassakin blogissa, joita seuraan, on keskusteltu keskustelupalstojen armottomuudesta ja/tai kanssabloggaajista. Terveiset vauva-palstalle. Minusta yksinpuhelu kavereiden kanssa on monologin tylsin muoto. Räyhäämistä kaikessa hiljaisuudessa. Mistä taitamattomuus, sieltä sikakin, typistän tämän aiheen itselleni. Eikä näitä blogeja nyt niin moni edes lue. Vaikka sitäkin kummastellaan. Että miten tähänkin laiskaan analyysin löydettiin tosi yllättävillä hakusanoilla.

Moni on kysynyt kypsymättömyyteni salaisuutta. Ei tietenkään oikeasti ole. Sen sijaan olen viime aikoina pohdiskellut, että mikä tekee Hänestä puolentoista vuoden jälkeenkin täysin vastustamattoman. Ilonassa saatettaisiin otsikoida: "Yksi tykkää puumanaisesta, toinen tiikerijäätelöstä". Ne siellä iltapäivälehdistön liiteosastolla tietävät mitä tekevät. Ikäero näkyy ja ei näy. Hän peilaa meitä enemmän ikäeropariskuntana. Silloin kun minulla on reisitaskuhousut. Aikuisten mallia toki. En minä skeittaa.

Lähiympäristö ihmettelee, että mitä minä näen Hänessä ja Hän minussa. Miksei kukaan kysynyt tansseissa Antoniolta mitä hän näkee Haavistossa? Ehkä heteromaailmassa ikäero on suurempi tabu kun hesariinkin siitä juttu eksyi. Mummofetisistiksi minä en tunnustaudu. Näin vain kävi, että Hän on minua aikaisempi lapsi.

Olen päivä päivältä vakuuttunempi, että nelikymppinen nainen on minun juttuni. Heräsin ajatukseen yhtä varkain kuin pissakokeilun hauskuuteen. Laminaatti nauraa ja niin Hänkin. Onneksi on saippuaa. Ja onneksi ex-mies osaa vasaroida. Minä kun en vieläkään osaa remontoida - kattokoukku tarvitaan kuitenkin.