16. Jos sä osaat laulaa ni hyräile vähäsen

Hän on ratin takana. Naisellinen peruutus jääkokkareeseen ja hetki puskurin naputtelua perään. Hänen tyttärensä tarvitsee somistusta - koska korvakorut haetaan trendikkäästi kivijalasta ei prisman perheparkkia ole "pienen ja ketterän" säilytystä varten saatavilla. Mitä pienistä. Ekoleivosta ja lähikahvia naamaan. Nautimme aamupäivästä kiireettömästi luomukahvilassa, jossa voisi helposti kuvitella törmäävänsä Paola Suhoseen tai Sami Sykköön. Nämä velvoitteettomat lauantai-aamut ovat parhaita. Hän näyttää levänneeltä. Kyllä nelikymppinen nainen on kaunis.

Keskustelemme Hänen salasuhteeseen langenneesta kollegastaan. Äimistelen ääneen, että eikö yksi kouluttamaton mies sentään riittäisi. Hän naurahtaa ja unohdumme pohdiskelemaan, että millä mahtavat rahoittaa sivistyksen laitamilta hankkimansa rivitalo-osakkeen, jonka saunatilat ovat... no. Kaikki eivät voi ja jotkut eivät viitsi. Siinä kai se.

Alamme tuntea toisemme. On hienoa syventää tietouttaan Hänestä. Ihmisenä Hän on pysynyt samana, mutta yksityiskohdat ovat tietenkin antaneet Hänen persoonaansa lisää syvyyttä. Koen olevani tietoinen Hänen historiastaan. Vähän kadun sitä, että leikkiessämme "olen melkein sukua julkkiselle" sain tietooni Hänen moikanneen Ville Klingalle. Minähän se tässä olen mestareiden mestari.

Hän on alkanut osoittaa mustasukkaisuuttaan entistäkin suoremmin. Luottamus on, edelleen ja ehdottomasti, moniulotteinen asia suhteessa, joka on saanut alkunsa pettämisestä. Nautin Hänen omistushalustaan silloinkin kun se kumpuaa pisteliäänä mustasukkaisuutena, vaikken millään tavoin sitä ruokikaan. En halua pahoittaa Hänen mieltään millään typerällä. "Tarvitseeko meidän käyttää kondomia", Hän tiuskaisi kerran pikaistuksissaan - vaikka minusta olemukseni viesti enemmän maantienojasta kuin halvoista tekokuitulakanoista, jotka saavat polvet ruvelle kun ollaan takaapäin. Ehkä Hän pesi hampaansa katsomatta peiliin? Pakko olla niin, sillä Hänessä ja Hänen elämässään on asioita, joiden johdosta ihailen Häntä ilman arkiseksi muuttuvaa tuttuudentunnetta, enkä ole aikeissa lopettaa tai mokata.