2. Mitä sitten.

Tapailimme kuusi kiihkeää kuukautta hotelleissa, autossa, parkkipaikoilla... Pikku hiljaa ympäröivä maailma alkoi sulautua suhteeseemme, emmekä olleetkaan niin irrallaan siitä kuin luulimme. Pakettiautomies venytteli kaulaansa Hänen kuivatessaan häpyään savettiin heinikossa. Nähdäkseen edes vähän. Muutkin näkivät osansa. Kävimme kiivaita keskusteluita ollessamme odottamattomasti tilanteessa, jossa meidän ei pitänyt olla. Oli aika keskustella. Mutta tällä kertaa kotona. Emme kuitenkaan jääneet kiinni - siis jos joku karmaan uskova niin ajatteli - jäimme kiinni toisiimme.

Hän on tavannut jälkikasvuni. Varovasti, mutta kuitenkin. Hänelle hymyillään ja Hän vastaa hymyllä. Hän tarjoaa kättään ja siihen tartutaan. Käsi kädessä. Leikkipuistossa, mäkissä, Porvoonkadulla: menemme linnanmäelle. Ensimmäistä kertaa yhdessä. Kaikki.

Silläkin uhalla, että kuullostan väärinpäin tuoliin istuneelta Michael Boltonilta, myönnän olevani innoissani kuin pikkupoika.

Seksimme on loistavaa - nyt toisillemme yksinoikeudella. Tahdon naida Häntä autossa, hotellissa ja missä ikinä -makuuhuoneen lisäksi. En tahdo, että tämä muuttuu koskaan täysin siistiksi ja luvalliseksi. Kiitos lapsien, nussimme luovasti piilotellen vielä pitkään. Arkielämässä kutsun Häntä etunimellä, mutta rintaliivien olkaimen tipahtaessa etunimi riisutaan ja *i*** muuttuu Häneksi.

Nykyhetki tuli, enkä erittele kuin omalta kannaltani siihen johtaneita tapahtumia. Muilla on yksityisyytensä. Minulla on Hänet.

Jos joku arvuuttelee: en auta Tampiota muutossa.