5. Klinkkeripalapeli

Huuhtoessani Hänen hikeään iholtani virkistäytymiseni keskeytyy. Jalkapohjaani on jäänyt kiinni klinkkerilaatta. Tampio. Perkele. Kukapa muukaan, piisinen. Turha minulta kysellä kaveruutta jos kotiasiat on jätetty tuolla tavoin rempalleen. Pitäisikö minun olla tässä se isompi ja antaa miehelle mahdollisuus korjata virheensä? Autosekoilujen vuoksi olemme edelleen minun kulkineeni varassa. Omaa autoani en mielelläni käyttäisi sepeli-, työkalu-, laasti-, tai vesikalustekuljetuksiin. Huono ajoitus ja erittäin valitettava talotekninen ongelma. Laitan laatan vähin äänin paikalleen ja jätän mainitsematta tästä. Tampio saakoon mahdollisuutensa joskus toiste.

On hienoa taluttaa Häntä kaupungin kesäisillä kaduilla. Hän on statussymbolini. Rotunaiseni ulkoiluttaminen virittää minua ja tuntuu, että kemiamme näkyy ulkopuolisillekin. Hän osaa olla sopivan omistava julkisesti ja se imartelee minua. Puristan perseeni tiukaksi paketiksi ja toivon muistavani hengittää. Hänen kätensä on mitoitettu pakaroideni mukaan. Tekee eetua olla haluttu.

Kompuroin takaovelta panonurkkaukseemme. Päiväpanot katkaisevat mukavasti työstressiä. Jos sellaista heinäkuussa jossain on. Olen vähällä satuttaa itseni - vitun kumisaappaat. Tampio tuntuu olevan kaikkialla - puutteineen, mutta kuitenkin.

Tunnen antipatioita Tampiota kohtaan, enkä tiedä tarkalleen miksi. Ehkä Tampiossa on liikaa piirteitä, joista en erityisemmin välitä. Hän sanoo, että edustan Tampion pahinta painajaista ja se tuntuu minusta hassulta. Enhän minä ole sen parempi noissa remonttihommissa. Ehkä on niin, ettei meissä ole muuta samaa kuin naismaku.

Hän valitsi minut ja nuo saappaatkin katoavat tuosta aikanaan.